keskiviikko 5. joulukuuta 2012

5

Hyvää nimipäivää kaikille Selmoille, ja erityisen paljon onnea näyteikkunaamme väsymättä koristavalle Selmalle!

Tämän joulukuisen keskiviikon kunniaksi esittelemme teille vaiteliaammaat työtoverimme: mallinuket!
Yksikään mallinukeistamme ei ole päätynyt putiikkiimme mutkatonta reittiä, mutta kuin kohtalon johdatuksesta kaikki ovat selvinneet perille.

Aulis

M iski silmänsä Aulikseen jo vuonna 2008 Jyväskylässä. Erään vaatekaupan ikkunassa mainostettiin mallinukkeja olevan myynnissä. M:llä oli ollut jo pidemmän aikaa haussa naisnukke sovitusnukeksi ompelutöitä varten. Kaupassa oli jäljellä enää miesnukkeja. Sitten syntyi ajatus: entä jos tekisin yhdestä ukkonukesta pöydän itselleni? Ostopäätös syntyi, mutta pöytähanke - kuten useat suureelliset sisustushankkeet yleensä - jäi. Onneksi! Viime keväänä Aulis matkusti Jyväskylästä Turkuun - takaisin oman alan hommiin.

Kaija

Kalju-Kaija, vaikka kädetön onkin, on vakiinnuttanut paikkansa putiikissamme. Kaija löytyi erään ravintolan suursiivouksen yhteydessä mukalakivien ja vessanpöntön kansien seasta. Kukaan ei huolinut kädetöntä Kaijaparkaa hoteisiinsa ja Kaija olikin kovaa vauhtia matkalla roskalavalle, kunnes M hänet löysi.

Selma

Toisin kuin Aulis ja Kaija, Selma on vain töissä meillä. Selman oikea koti on Tampereella, mutta kun hänen omistajansa kuuli ystävänsä tarvitsevan mallinukkeja, hän päätti lähettää Selman katsomaan suurta maailmaa. Selma onkin tuijottanut Läntistä pitkäkatua siitä lähtien.

Ei kommentteja: