Etsivätoimisto Pamppu ja Pisama ratkaisee

Fredriksonin rouvalla oli kiire. Hän harppoi Läntistä Pitkäkatua eteenpäin pelokkaana kuin rusakko. Pimeys teki hänestä entistä vainoharhaisemman. Jokainen varjo ja rasahdus sai hienostomummon säpsähtämään. Päästyään numero 24 kohdalle rouva Fredrikson vilkuili hätäpäissään ympärilleen ja painoi summeria jossa luki Etsivätoimisto Pamppu ja Pisama. Summerin pärähtäessä frouva nykäisi oven auki, sujahti sisään kiireenvilkkaa, ja veti vielä oven varmuuden vuoksi kiinni perässään.

Etsivätoimistossa tuoksui Kultamokka, tumma paahto. Rouva Fredriksonin astuessa sisään neiti Pisama oli jo kattanut pöydän ääreen aamukahvit ja korput. Nuori etsivätär Pisama oli vuosien saatossa oppinut, että etsivätoimistoon hakeutuvat asiakkaat kaipaavat poikkeuksetta lohtua ja ensihätään musta kuuma kahvi hoiti tehtävän paremmin kuin mikään muu.

– Rouva Fredrikson! Tervetuloa. Minä olen neiti Pisama, simpsakka ruskeaverikkö esitteli itsensä.
– Puhuimme eilen pikaisesti puhelimessa.

– Huomenta vaan, rouva tervehti hätäisesti.

– Antakaa kun otan takkinne niin voitte istahtaa ja ottaa kupin kahvia, neiti Pisama kiirehti auttamaan.

– Kiitos vaan. Kahvi kyllä maistuisi, rouva huokaisi.

Ja niin naiset istuutuivat neiti Pisaman työpöydän ääreen ja rouva Fredrikson kertoi, miten hänen kotiinsa oli toissayönä murtauduttu. Neiti Pisama nakutti tietoja talteen punaisella kirjoituskoneellaan.

– Mitä varkaat saivat saaliikseen?

– 300 vuotta vanhan perhekalleuden, helmikaulakorun, edesmenneen mieheni aatelissuvun perintöä. Viimeisen arvioinnin mukaan se on 50 000 euron arvoinen.

– Minkä tähden ette ilmoittaneet varkaudesta poliisille, rouva Fredrikson?

– Varas soitti heti aamulla, ennen kuin ehdin edes huomata korun kadonneen. Hän vaati lunnaita. Sanoi että tappaa koirani, jos en tee kuten hän käskee! Voi Fifi-rukka! Fredriksonin rouva purskahti itkuun. Koira saattoi hyvinkin olla vanhan lesken ainoa ystävä, neiti Pisama tuumi itsekseen.

– Osaisitteko kertoa vielä, mitä roisto tarkalleen vaati?

– 30 000 euroa kahdenkymmenen euron seteleinä Rautatienpuistoon. Mustassa kassissa puoliltaöin tänään, roskapöntön päälle jätettynä. Ja sitten koru palautetaan. Niin hän sanoi. Voi mitä minä teen! Rouva Fredrikson kyynelehti. – En kestä, jos pikku-Fifilleni sattuisi jotain!

– Ei hätää rouva Fredrikson, Fifille ei käy kuinkaan. Jätä asia meidän huoleksemme, pisamainen etsivätär vakuutteli.

Totta tosiaan, HE sen hoitaisivat. Etsivätoimisto Pamppu ja Pisaman varsinainen etsivämestari oli harvoin asiakkaiden tavattavissa, sillä toimistolla hän piipahti ainoastaan päivän päätteeksi, milloin kirjoittamassa raportin, milloin hakemassa varusteita keikkaa varten. Tällä viikolla neiti Pisaman päivystäessä toimistolla vanhempi etsivä Pamppu oli seurannut erään turkulaisen poliitikon menoja tämän vaimon toimeksiannosta. Pahasti näytti siltä, ettei kansanedustajaa pidetty naistenmiehenä aivan syyttä. Viikon aikana vierailuja erinäisten turkulaisten missien, mallien ja muiden kaunottarien luokse oli kertynyt useita ja rouva Fredriksonin tapaus oli tervetullutta vaihtelua.

Kun ilta hämärtyi Läntisellä Pitkäkadulla Rautatienpuisto näytti synkemmältä kuin koskaan. Etsivät olivat käyneet suunnitelmansa läpi ja jakaneet tehtävänsä. Poliisille oli ilmoitettu asemalle saapuvasta konnasta ja lunnasrahat oli laskettu mustaan kassiin. Varttia vaille kaksitoista etsiväkaksikko lähti puistoon asemiinsa.

Kellon lyödessä kaksitoista maastotakkiin ja nimikoituun lippalakkiin sonnustautunut hahmo hiippaili kohti sovitun roska-astian päällä lojuvaa kassia. Tyyppi ei selvästikään ollut mikään neropatti, mutta etsivien kokemusten perusteella varkaat harvoin yllättivät älykkyydellään. Voro käveli nopeasti pää painuksissa, nappasi kassin olalleen ja jätti muhkean kuoren sen paikalle. Avuton konna ei tajunnut edes tarkistaa laukun sisältöä.

Samantekevää toisaalta, sillä Jari-Pekka-paran kääntyessä kannoillaan hänen päälakensa kohtasi neiti Pisaman tiiliskiven painoisen käsilaukun ja hänen kätensä saivat tuntea herra Pampun käsirautojen kylmän kättelyn. Koru löytyi kuoresta, rahat olivat tallella ja poliisi tuli keräämään pikkunilkin parempaan talteen. Raportin he saisivat seuraavana päivänä etsivien toimesta.

 

– Otetaan onnistuneelle keikalle rakas etsivättäreni! Herra Pamppu ilakoi nostaessaan maljan kuohuvaa toimistolla.

– Ei hullumpi päätös illalle Pamppuseni, neiti Pisama totesi ja hörppäsi lasistaan reilumman kulauksen. – Kellistinhän miehen ja päätin illan yhtä 50 000 euron kaulakorua rikkaampana, vai mitä?

– Juuri niin rakkaani, juurikin niin, etsivä naurahti ja vinkkasi silmää.

LOPPU

- Annu & Ioanna

PS Kaikki tarinan vaatteet ja asusteet Retrobotista!